Pohjoismaiden luonto – kohti vuotta 2010

Esimerkkejä Pohjoismaiden osallistumisesta kansainvälisen biodiversiteettitavoitteen 2010 saavuttamiseksi

Kansainvälinen tavoite hidastaa ja jopa pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen maapallolla vuoteen 2010 on sisällytetty Pohjoismaiden ministerineuvoston ympäristöyhteistyön toimintaohjelmaan vuosille 2009-2012. Tiedämme jo nyt, ettei tuota tavoitetta saavuteta, vaikka tavoitteen saavuttamiseksi on Pohjoismaissa tehty lukuisia pieniä ja suuria tekoja, jotka ovat edistäneet luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja suojelua. Tavoitevuonna 2010 vietetään YK:n kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden vuotta, jonka aikana muotoillaan uudet tavoitteet ja painotetaan luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä luonnolle ja ihmisille. Työ luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi jatkuu -vuoden 2010 jälkeenkin. Pohjoismaiden luonto - kohti vuotta 2010 -projekti esitteli esimerkein pohjoismaisia monimuotoisuuden säilyttämisen uhkia ja menestystarinoita, mutta myös pyrkimyksiä, jotka eivät aina toteutuneetkaan halutulla tavalla. Tarinat julkaistiin sähköisin tietolehtisin projektin kotisivuilla kaikilla pohjoismaisilla kielillä ja englanniksi. Julkaistut tietolehtiset ja yhteenveto luonnon monimuotoisuuden kehityskuluista ja tilasta Pohjoismaissa on koottu tähän julkaisuun, joka on osa Pohjoismaiden panosta 2010-tavoitteen saavuttamiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi luonnon monimuotoisuuden merkityksestä.

Finnish